Ihminen yrityksen taustalla - Pia Angeria
Olen Pia Angeria, kohtaamistyön ammattilainen, luovan työskentelyn intohimoinen puolestapuhuja, kehittäjä. Minua ovat aina kiinnostaneet keskustelut erilaisten ihmisten kanssa ja syyt ihmisten toimintamallien taustalla. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus saa minut innostumaan. Nautin myös ryhmän yhteen tuomisesta, kohtaamisen tilan luomisesta.
Dialogisen keskustelun lisäksi myös erilaiset luovan työskentelyn välineet kuten kuvallinen ja kehollinen työskentely sekä ääni ovat osana vuorovaikutustilanteita näin sovittaessa. Näen luovuuden tärkeänä työmuotona silloin, kun sanat eivät tavoita tunnetta tai haluamme saada esille jotakin pinnan alla olevaa.
Erityistä osaamistani on johdattaa ihmisiä itsensä ja muiden kohtaamiseen sekä luovan työskentelyn tilaan ja sieltä takaisin päivätodellisuuteen. Minua kiinnostaa erityisesti kasvuprosessit, kehotietoisuus, traumasensitiivisyys sekä (työ)hyvinvointiin ja (työ)yhteisöjen dynamiikkaan liittyvät mahdollisuudet ja haasteet sekä kehittämistehtävien ja johtamisen problematiikka.

Koulutus
Työnohjaaja - Metanoia instituutti, 2015, suuntautumisena organisaatioanalyyttinen näkökulma
Kuvataideterapeutti - Roiha-instituutti, 2021, kolmevuotinen ammattillinen täydennyskoulutus
Kasvatustieteen maisteri - Helsingin yliopisto, 2014, käsityötiede ja kuvataidekasvatus
Muotoilija (amk) - Turun ammattikorkeakoulu, 2006
Sosionomi (yamk) - Satakunnan ammattikorkeakoulu, 2025-(2026), Hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelma
Opetushallinnon tutkinto - Opetushallitus, 2024, rehtoripätevyys
Muut koulutukset
Luottamustehtävät
Erätauko-ohjaaja
Skididialogi-ohjaaja
Ääniresonanssihoitaja
Grounding Yin -joogaohjaaja
Energiahoitaja (Usui- ja Rainbow-reiki, Kvanttihoito)
Ryhmätaideterapeutit ry, varajäsen 2023-2024, varapuheenjohtaja, 2024-
Pohjoismainen taideterapiakonferenssi 2026 -työryhmä, 2024-
STOryn jäsen, 2022-

YHTEYS
Ole yhteydessä puhelimitse, tekstiviestillä tai lähetä sähköpostia.
Jos en heti pääse vastaamaan puheluusi, palaan asiaan mahdollisimman pian.
Sähköposti: pia.angeria@gmail.com
Puhelin: 040 5657803